Legendaarisen luontokuvaajan Hannu Hautalan elämäntyötä esittelevä näyttely

Metsän poika -näyttely avautuu tänään 15.3.2014 Suomen luontokeskus Haltiassa. Mestari on itse paikalla avajaispäivänä kertomassa kuviensa tarinoista ja laadukkaiden luontokirjojen tekemisestä.

” Aika, jonka luontokuvaaja on pois luonnosta, on hukkaan heitettyä” on Hannu Hautala osuvasti sanonut. Sen sijaan hukkaan heitettyä ei todellakaan ollut eilen pidetyssä lehdistötilaisuudessa vietetty aika: tiedotusvälineiden edustajat saivat nauttia Mestarikuvaajan hersyvästä kerronnasta, kun hän valotti kuvien ja kuvausretkiensä taustoja elämäntyötään esittelevän Metsän poika -kirjan (Metsäkustannus Oy) julkistustilaisuudessa.

Miten uraauurtava kotkien parittelukuva syntyi vuonna 1972, mikä euron kolikon kokoinen linnunpoika lähtee uimaan heti kuoriuduttuaan, miten sääksikoiras saadaan innokkaana pesää rakentamaan – nämä ja lukuisat muut kuvausretkillä tehdyt havainnot kuultiin värikkäinä tarinoina.

Nyt julkistetun kirjan kuvia on esillä Metsän poika - elämäntyönäyttelyssa. Näyttelyn avajaistapahtuma on Suomen luontokeskus Haltiassa (Nuuksiontie 84, Espoo) lauantaina 15.3. klo 11-16.
Näyttely on avoinna marraskuuhun 2014 asti.


Hannu Hautala 1

Uutisia