Akateemikko Matti A. Pitkänen

Maailman mestari ja valokuvan vaikuttaja

 

Muistokirjoitus, Helsingin Sanomat 24.2.1997

Akateemikko, valokuvaaja Matti A. Pitkänen kuoli sairauskohtaukseen Helsingissä lauantaina 22. helmikuuta 1997. Huolimatta viime vuosien sairastelustaan Pitkänen työskenteli aivan viime päiviin saakka mm. uuden lastenkirjan parissa. Pitkänen syntyi Helsingissä 13. 6. 1930. Hän suoritti keskikoulun Helsingin Suomalaisessa lyseossa ja pestautui sodan jälkeen 16-vuotiaana Kuvanauha Oy:n valokuvalaborantiksi. 1950-luvun alussa Pitkänen työskenteli valokuvaajana Finlandia-Kuva Oy:ssä ja Suomi-Filmin taidekuvaamossa, kunnes perusti oman yrityksen 1956.

T:mi Matti A. Pitkäsen ensimmäinen kymmenvuotiskausi keskittyi henkilö- ja mainoskuvaukseen. Vuodesta 1966 alkaen Pitkäsen ensisijainen kiinnostus kohdistui luontoon. Kuusamon koskisodat herättivät hänessä kantaaottavan valokuvaajan, joka puhui voimakkaasti suomalaisen luonnon, peruselinkeinojen ja niistä elävien ihmisten puolesta. Merikalastajat-sarjassaan (1983) Pitkänen yhdisti luonnon ja työn kuvaamisen vahvaan reportaasiin. 1980-luvulla Matti A. Pitkänen valloitti lapset kuvaten heitä sekä Suomessa että eri puolilla maailmaa. Samalla hän siirtyi lopullisesti pois mainos- ja tuotekuvan maailmasta ja keskittyi kirjojen ja valokuvapohjaisten tv-ohjelmien tuottamiseen.
Matti A. Pitkänen sanoi olevansa kansantaiteilija, Reino Helismaan ja Toivo Kärjen sukulaissielu, joka kertoi tuntevansa Lapista enemmän ihmisiä kuin Helsingistä. Hän kulki kuvaamassa maamme kaikki merkittävimmät luonnonnähtävyydet ja kiipesi tolppakengillä puhelinpylväisiin saadakseen kuviinsa omintakeisen perspektiivin. Hän jutasi poromiesten kanssa halki Lapin Napapiiriltä Jäämerelle. Helsingistä hän muutti välillä vuosiksi Inkooseen.

Maamme alkuperäisen luonnon kauneus ja erityisesti siihen kuuluva vesi – meret, järvet ja tunturipurot – toistuvat Matti A. Pitkäsen tuotannossa vuosikymmenestä toiseen. Esittämällä kauneutta hän uskoi voivansa vaikuttaa sen suojelemiseksi. Pitkäsestä kehittyikin vuosisatamme merkittävin suomalainen maisemavaikuttaja, jonka kuvat ovat levinneet kirjoina, kortteina ja postimerkkeinä paitsi kotimaiselle myös erittäin laajalle kansainväliselle yleisölle.

Työssään Matti A. Pitkänen oli vaativa, tinkimätön ja systemaattinen. Löytääkseen uutta hän kokeili innokkaasti uusia materiaaleja, välineitä ja kuvaustapoja ja kehitti vedoksiinsa ns. optisen värimaailman. Aikana, jolloin Suomesta vielä puuttui ammatillinen valokuvaajakoulutus, Pitkäsen laboratoriosta avautui ura monelle sittemmin tunnetuksi tulleelle kuvaajalle. Pitkäsen oppilaina kasvoivat mm. Jaakko Holm, Sakari Nenye, Jouko Könönen, Aulis Nyqvist, Kai Nordberg ja Pentti Sammallahti.
Valokuvataiteen piirissä Matti A. Pitkänen sai ajoittain kärsiä siitä, että ollakseen oikea taiteilija häntä pidettiin liian menestyvänä, liian kaupallisena, ja hänen kuviaan liian laajalevikkisinä. Ammatillisesti hänen ansiolistansa on kuitenkin ylittämätön. Jo uransa alkuvaiheessa hän hankki lukuisan määrän alan kansainvälisiä arvonimiä. Hän julkaisi 40 kirjaa, joista useimmat ilmestyivät myös ulkomailla. Hän teki kymmenkunta yksityisnäyttelyä, osallistui 700 kansainväliseen valokuvanäyttelyyn, voitti yli sata palkintoa ja sai saman verran kunniakirjoja.

Helsingin Kameraseuran jäsenyys 1949 aloitti Pitkäsen uran kotimaisena valokuvavaikuttajana. Hän oli mm. Suomen Mainosvalokuvaajien, Valokuvajärjestöjen neuvottelukunnan ja Suomen luonnonvalokuvaajien perustajajäsen. Lisäksi hän työskenteli mm. valtion kamerataidetoimikunnassa ja Suomen Kulttuuriliitossa. Voimakastahtoisena ihmisenä Pitkäsellä oli selkeä käsitys siitä, miten valokuva-alaa tulisi kehittää. Kun näkemys ei aina saanut toivottua vastakaikua, Pitkänen erosi 1980-luvun alussa kaikista luottamustoimistaan.

Vuonna 1982 Matti A. Pitkänen nimitettiin akateemikoksi. Valokuvan 150-vuotisjuhlavuonna 1992 hän sai korkeimman Suomessa alalle koskaan myönnetyn huomionosoituksen, Suomen Valkoisen Ruusun Ritarikunnan komentajamerkin.

"Valokuvan yksi ominaisuus on, että se on hetken taidetta. Toinen ominaisuus on se, että se voi mennä ajan läpi. Kuva on hyvä, jos se kestää ajassa. Maisema ei vanhene, sillä on erilainen aikaperspektiivi", sanoi Pitkänen Suomen Kuvalehden haastattelussa 1978.

Hänen kuvansa jäävät elämään ja kestävät ajassa.

- teksti: Topi Ikäläinen

 

PITKÄNEN MATTI A.

s. 13.6.1930 Helsingissä, valokuvaaja FRPS, EFIAP, APSA, akateemikko 1982

 

1945  5/8 lk: Helsingin Suomalainen Lyseo 
1946-50  valokuvalaborantti, Kuvanauha Oy 
1951-55  valokuvaaja, Finlandia Kuva Oy ja SUomi-FIlmin taidemuseo 
1956-  Freelancer, Tmi Matti A. Pitkänen 
KOTIMAISET VALOKUVAJÄRJESTÖJEN JÄSENYYDET JA TEHTÄVÄT 
1949-  Helsingin Kameraseura, puheenjohtaja 1964-65 
1953-70  Suomen Valokuvaajain Liitto 
1959-70  Suomen Mainosvalokuvaajat, perustajajäsen, puheenjohtaja 1964-65 
1968-70  Valtion Kamerataidetoimikunta 
1968-70  Valokuvajärjestöjen neuvottelukunta, perustajajäsen 
1974-  Suomen Kulttuuriliitto, hallituksen jäsen 1974-76 
1977-  Suomen Luonnonvalokuvaajat ry, perustajajäsen, puheenjohtaja 1983-84 
ULKOMAISET VALOKUVAJÄRJESTÖJEN JÄSENYYDET JA ARVOT 
1949-  Federation Internationale de l'Art Photographique, EFIAP 1960 
1952-  The ROyal Photographic Society of America, APSA 1982 
ULKOMAISET VALOKUVANÄYTTELYT 
Yksityisnäyttelyt Länsi-Saksassa 1965, Jugoslaviassa 1967, Tsekkoslovakiassa 1967, Belgiassa 1967, 1970 ja 1976, Ranskassa 1968 ja 1975, Ruotsissa 1969, Italiassa 1969, 1972 ja 1975, Uudessa Seelannissa 1970, Puolassa 1971, 1974 ja 1987, Neuvostoliitossa 1975, Englannissa 1978 ja Unkarissa 1979 ja 1987. Torinon kansainvälisen näyttelyjuryn jäsen 1975. 
Osallistuminen 700 eri kansainväliseen valokuvanäyttelyyn kaikkialla maailmassa 1952-87, joissa näytteille hyväksyttyinä n. 1250 mustavalkoista ja n. 400 värivalokuvaa. Yli 100 mitalia ja palkintoa ja n. 75 kunniakirjaa. 
Kuvakokoelma museioissa Ruotsissa, Ranskassa, Yhdysvalloissa, Tanskassa, Itävallassa ja Australiassa. 
KOTIMAISET VALOKUVANÄYTTELYT 
Yksityisnäyttelyitä Henlsingissä, TUrussa, Savonlinnassa, Tampereella, Kotkassa, Torniossa, Rovaniemellä, Kuusamossa ja Kuopiossa. 
1959  "Valoa ja varjoja" 
1963  "Valokuvia 63" 
1971  "Maiseman elementit ja 8 päivää" 
1983  "Suomalainen maisema" 
1983  "Merikalastajat" 
1983  "Läheltä kauas" 
1984  "Poromiehet" 
1987  "Maailman lapsia" 
Suomen Kameraseurojen Liiton vuosinäyttelyt 1950-69 ja 1976-77, joissa 27 eri palkintoa. 
Liiton mestaruus 1953, 1954 ja 1955.
Kansainvälisen Helsinki-näyttelyn juryn jäsen 1955, 1957, 1959, 1962, 1966, 1968 ja 1982. 
JULKAISUT 
1966  "Seisemän auringon yö" 
1968  "Iltakirjaimin" - Vuoden valiokirja 
1970  "Valkoturkki" 
1972  "Suurkuha" 
1973  "Suomalainen maisema" - Vuoden valiokirja, 5. painos 1980 
1975  "Suomalaisia kuvia" - 4. painos 1980, julkaistu Länsi-Saksassa 1978 ja Neuvostoliitossa 1980 
1977  "Virrat" - Vuoden valiokirja 
1977  "Luonnonkaunis Suomi" - Vuoden valiokirja, englanti-saksa painos 1978, 3. painos 1979 
1978  "Suomalainen järvi" - 2. painos 1980 
1979  "Talvimaisema" 
1979  "Tunski" - 2. painos 1980 
1979  "Helsinki" - ruotsalainen, englantilainen, saksalainen, ranskalainen ja venäläinen painos 
1980  "Valokuvaajan päiväkirja" - Vuoden valiokirja 
1981  "Hetkiä merellä" 
1981  "Lappi - napapiiriltä Jäämerelle" 
1982  "Poropoika" - englantilainen painos 1982 
1983  "Suomi - metsien ja järvien maa" 8. painos 1987 
1983  "Peten onkimatka" 2. painos 1984, julkaistu Länsi-Saksassa 11. painos 1989, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa 1984 
1983  "Lapin värit" 
1983  "Navetan eläimet" - 2. painos 1984, julkaisut Länsi-Saksassa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa 
1984  "Vereen kukkaseppele" - julkaistu Länsi-Saksassa, Ruotsissa ja Tanskassa 
1984  "Kauneimmat maisemat" - Vuoden valiokirja 
1984  "Poromiehet" 
1984  "Inkojen lastenlapset" - julkaistu Yhdysvalloissa 1988, 1990 
1985  "Kissapennun kevät" - 2. painos 1986, julkaistu Länsi-Saksassa 1988 
1985  "Himalajan lapset" - julkaistu Yhdysvalloissa 1988, 1990 
1986 "Pete ja Veera saaressa"
1986 "Suomi Lappi"
1986 "Faaraoiden perilliset" - julkaistu Yhdysvalloissa 1988, 1990
1987 "Annan elämän tulla"
1987 "Päivää kiitän, yötä ylistän"
1988 "Kiinan lapset" - julkaistu Yhdysvalloissa 1988, 1990
1988 "Tie lähteelle"
1988 "Jos tähtenä tuntisit"
1989 "Elän parasta aikaa"
1989 "Kesän pesä"
1989 "Viikinkien jälkeläiset"
APURAHAT JA PALKINNOT
1966 Suomen Kulttuurirahaston apuraha
1967 Valtion palkinto valokuvataiteilijalle
1969 Helsingin kaupungin taideapuraha
1970 Helanderin säätiön apuraha
1971 Valtion palkinto valokuvataiteilijalle
1973 Helsingin kaupungin taideapuraha
1974-76 Valtion 3-vuotinen taiteilija-apuraha
1975 Helsingin kaupungin Helsinki-palkinto
1978 Weilin+Göösin kirjailijapalkinto
1979 Suomalais-ruotsalaisen kulttuurirahaston apuraha
1980 Uudenmaanläänin 1/2 -vuotinen apuraha
1981 Taiteen keskustoimikunnan kohdeapuraha
1981 Suomalais-norjalaisen kulttuurirahaston apuraha
1981 Suomalais-ruotsalaisen kulttuurirahaston apuraha
1981 Valtion palkinto valokuvataiteilijalle
1983 Lastenkirjapalkinto parhaasta lastenkirjasta
1984 Otavan kirjallisuussäätiön apuraha
1985 Suomalais-islantilaisen kulttuurirahaston apuraha
1985 Otavan kirjallisuussäätiön apuraha
1990 Taiteen keskustoimikunnan apuraha
MUITA PALKINTOJA JA TÖITÄ
Ensipalkintoja mm. 1949 Ilta-Sanomat, 1952 amer Photography, 1953 itävaltalainen Rollei, 1954 Kameralehti, 1959 Suomen Kuvalehti, 1968 Vuoden paras juliste, 1971 Helsingin kaupunki.
Suuria valokuvaustöitä mm. SUOmen Edustusto YK:ssa New Yorkissa, Milanon Triennale, Brysselin ja Montrealin maailmannäyttelyt, Suomen Varsovan suurlähetystö. Postimerkkejä.
TV-OHJELMAT
1978 "Kansallispuistot", "Järvi", "Kukkaketo"
1979 "Satumetsä", "Lapin ruska", "Sulo"
1980 "Meri", "Talvi"
1981 "Poropoika", "Ruotsin Lappi"
1982 "Norja - Ruijan rantoja", "Suomalainen maisema", "Porosaamelaiset jutaamassa", "Lapin kolmet kasvot", "Jerisjärven kalapirtit"
1983 "Kevät", "Syksy", "Peten onkimatka"
1984 "Veeran kukkaseppele", "Inkojen lastenlapset"
1985 "Himalajan lapset"
1987 "Faaraoiden perilliset"