Vuoden Luontokuva 2017

Ville Heikkinen: Talven odotus

Vuoden Luontokuva 2016

Juha-Pekka Paananen: Kiiruna maailman laidalla

Vuoden Luontokuva 2015

Antti Leinonen: Äiti oota

Vuoden Luontokuva 2014

Matti Pukki: Lokkien taidelento

Vuoden Luontokuva 2013

Jukka-Pekka Tikkanen: Elävältä nielty
Oct 22 2016

36. kerran järjestetyn Vuoden Luontokuva -kilpailun tulokset julkistettiin lauantaina 22.10.2016 Pohjoismaiden suurimmalla luontokuvafestivaalilla Turun Logomossa. Vuoden Luontokuvaksi valittiin saarijärveläisen Juha-Pekka Paanasen taidokas ja raikassävyinen ”Kiiruna maailman laidalla”.

Kilpisjärven Saana-tunturilta otettu kuva viehätti kilpailun tuomaristoa: ”Upea näkemyksellinen ja maalauksellinen lintukuva, joka sisältää runsaasti katseltavaa. Kuvaaja on malttanut jättää kiirunan osaksi maisemaa – ja minkälaista maisemaa! Etualan kalliot lisäävät kuvan syvyysvaikutelmaa. Toisaalta kaikki on hyvin karua ja elämisen ehdot ovat kovat. Pehmeä, lämmin valo muotoilee sekä kohdetta että taustan tuntureita.”

Vuoden Luontokuva -kilpailun suosio kasvoi hieman edellisvuodesta, tämänvuotiseen kilpailuun osallistui kaikkiaan noin 13 000 kuvaa reilulta 900 kuvaajalta. Kuvat kilpailevat aihealueittain seitsemässä yleisessä sarjassa, lisäksi kilpailussa on nuorten sarja alle 18-vuotiaille. Tuomaristo valitsee sarjavoittajat, ja niiden joukosta valikoituu parhaana Vuoden Luontokuva. Lisäksi kilpailussa palkitaan eri sarjoissa 32 yksittäiskuvaa vähintään kunniamaininnalla. 8 sarjavoittajaa ja 32 muuta palkittua muodostavat Vuoden Luontokuvat -näyttelyn, joka kiertää useampana näyttelykokonaisuutena halki Suomen.

Sarjavoittajat ja kaikki palkitut 40 kuvaa ovat nähtävissä www.vuodenluontokuva.fi

Vuoden Luontokuva

Vuoden Luontokuva 2018 -kilpailun voitti Taru Rantala ILTAKELLO -kuvallaan

Katso lisää
vuodenluontokuva.fi -sivustolta

 

*****

LK 5 2018 kansi
 

Luontokuva 5/2018
Nyt Lehtipisteissä!

*****

Tilaa Luontokuva-lehti

*****

Haluatko liittyä Suomen Luonnonvalokuvaajat SLV ry:n  jäseneksi?

Täytä jäsenhakemus!