Jalustanpaikka-juttusarjassa pysähdytään rovaniemeläisen luontokuvaaja Hannu Mällisen kanssa enemmän ja vähemmän tunnetuilla kuvauspaikoilla Lapissa. Lehdestä tuttu Jalustanpaikka ilmestyy nettijutuissa kuudesti vuodessa.

Sulaoja 680 72

Tammikuinen Sulaoja -33˚C. Vienosti soljuva virta höyryää pakkasessa ja lyhyen talvipäivän valossa. Panoraama on yhdistetty neljästä kuvasta. Löydät kuvauskohteen esimerkiksi kansalaisen.karttapaikka.fi -palvelusta tasokoordinaateilla N: 7698509 ja E: 464821.

 

Utsjoella sijaitseva Suomen suurin lähde ja sen purku-uoma ovat erikoinen ilmestys keskellä hyytävimpiä tammikuun pakkasia.

Saamenkieliset Suttesgáldu ja siitä lähtevä Suttesjohka tai Suttesája (suom. Sulaoja) viittaavat ympäri vuoden sulana pysyvään lähteeseen ja jokeen tai puroon. Utsjoella, lähellä Karigasniemen kylää sijaitseva Sulaoja on Kevon luonnonpuiston läpi kulkevan 63 kilometrin mittaisen vaellusreitin toinen lähtöpiste opastetauluineen. Itse Sulaojan lähteen pääsee kiertämään kahden kilometrin mittaista luontopolkua myöten. Valitettavasti talvisaikaan Sulaojan Pysäköintipaikkaa ei aurata, ja maastoon poiketakseen tarvitsee muutoinkin lumikengät tai hankikelpoiset sukset. Toisaalta lähteestä pulppuava vesi virtaa lähimmillään aivan tien vieritse, josta kohtaa oheinen kuvakin on otettu. Ensisilmäyksen paikasta saa siis pienellä pysähtymisen vaivalla.

Keskellä tammikuun pakkasia Sulaoja on erikoinen ilmestys. On varsin tavallista, että virtavesissä on läpi talven pysyviä virtapaikkoja. Yleensä nuo sulat kuitenkin ovat voimakkaasti virtaavia koskia, ja nekin usein vähintään reunoiltaan jäässä. Sulaojassa ei ole silminnähden suurenmoista virtausta, ei koskea eikä meteliä. Ainoastaan vieno solina kantaa hieman etäämpää. Kirkkaana kimmeltävä vesi virtaa hiljokselleen reunojaan myöten sulana olevassa kanavassa, joka tien vieritse soljuessaan ei ole juuri paria metriä leveämpi. Selittävä tekijä on se, että kivenheiton päässä oleva Sulaojan lähde on maamme suurin laatuaan, arvioitu veden tuotto on peräti 35 000 kuutiota vuorokaudessa. Kuvaavaa on, että sinänsä heikosti tilastoiduissa lähteissä seuraavaksi suurin, Taivalkoskella sijaitseva Taivalvaaran lähde pulppuaa yli puolet pienemmällä 17 000 kuution vuorokausivauhdilla.

Mielenkiintoisen geologiansa ohella Sulaoja lähialueineen on kiehtovaa kulttuurihistoriallisesti. Sulaoja ja läheinen Ailigas-tunturi ovat osa laajempaa mytologista aluetta, josta kertovat lukuisat pyhään viittaavat alkuperäiset saamelaiset paikannimet. Läheinen Ailigas-tunturi, yksi Utsjoen kolmesta Ailigaksesta, on sinällään pyhä kuin myös Sulaojan lähde. Kulttuurihistoriallisesta arvosta huolimatta onpa sellaisiakin suunnitelmia kuulunut, että Sulaojan kylkeen rakennettaisiin vedenottamo ja -pullottamo. Varmasti myyvä ajatus, pullovettä suoraan saamelaisten pyhästä lähteestä. Onneksi hanke taitaa olla pitkälti kuopattu.

Kesäaikaan Sulaojan lehto on rehevää kasvillisuudeltaan ja rikasta linnustoltaan. Väinönputkea esiintyy runsaana puronvarsilla, koskikara viipeltää vedenmyötäisesti ja sinirinta tiksuttaa varoittavasti koivunhangassa aivan polun vieressä. Kesäaikaan pysäköintialueen kupeessa ja opastetaulujen luona näkee myös harmillisempia lieveilmiöitä, monenlaista roskaa lojuu maassa paikoin ihan puron varressakin. Ei saa kaikilta osin arvoistaan kohtelua tämä kiehtova kirkasvetinen puro. Sitä tulee ajatelleeksi, että noinkohan on hyvä asia, että tie kulkee aivan Sulaojan virran vieritse ja itse lähde on ihan kivenheiton päässä. Toisaalta kokemus on osoittanut, että roskaajat kyllä löytävät erämaahankin, sikäli suurempaa suojaa ei etäisyyskään aina tuo.

Talvella ei roskia näy, kuten ei juuri muitakaan ihmistoiminnan jälkiä. Toisella puolen tietä juovattaa moottorikelkan jäljet ja aidan kupeessa laiduntaa porotokka. Jokunen kulkija on osannut pysähtyä Sulaojan varteen kuvia ottamaan tai muuten ihmettelemään. Onpa jalustankin kera tässä joku kääntelehtinyt. Kukaan ei kuitenkaan ole erehtynyt etäämmäs mutkittelevaa puroa tutkimaan, vaikka se näin jäätyneen maan aikaan lumikengillä helposti onnistuisikin. Itse asiassa samoille sijoille ei kesällä ole hurjasti asiaa, joen varret kun ovat monin paikoin tiheäkasvuista pensaikkoa ja maaperä hetteikköä.

Teksti ja kuva: Hannu Mällinen

Karttalinkki:

http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&text=Sulaoja&srs=EPSG%3A3067&y=7698509&x=464821&lang=fi