Tiedotteet

15.01.2020

Vuoden Luontokuva 2020 -kilpailu aukeaa 15.1

Pohjoismaiden suurin ja kansallisesti merkittävin luontokuvakilpailu kutsuu osallistumaan kaikkiaan yhdeksällä eri kilpailusarjalla.

Suomen Luonnonvalokuvaajat SLV ry:n 40. Vuoden Luontokuva -kilpailun tavoitteena on löytää tuoreita kuvaajan luovuutta kuvastavia näkemyksiä suomalaiseen luontoon. Tuomariston huomio kiinnittyy ennen näkemättömiin kuviin luontokuvaajien kokemista elämyksistä, yllätyksistä ja oivalluksista, jotka kertovat luontomme moni-ilmeisyydestä – sen karuudesta ja yltäkylläisyydestä.

Menestyminen Vuoden Luontokuva -kilpailussa on suomalaisen luontokuvaajan haave. Harrastajakuvaajien osuus palkituissa kuvissa on vuosi vuodelta noussut. Kilpailu seuraa myös aikaansa, sillä Nuortensarjassa on saavutettu sarjavoitto kännykkäkuvalla. Pysäyttävä kuva on aina monien tekijöiden summa: valokuvaamisen taitoa, luonnon tuntemusta – ja onnea.

Kilpailu odottaa nyt sinun näkemystäsi Suomen luonnosta! Kilpailun lataussivusto aukeaa 15.1. ja viimeinen kuvien latauspäivä on 31.1. Kilpailu on avoin kaikille asuinpaikasta ja kansalaisuudesta riippumatta.

Kilpailun tulokset julkistetaan Vuoden Luontokuva -gaalassa Turun Logomossa 17.10.2020 tuhatpäisen luontokuvafestivaaliyleisön seuratessa. Kaikki palkitut kuvat ja monipuolinen katsaus kilpailun muuta parhaimmistoa julkaistaan Vuoden Luontokuvat 2020 -kirjassa. Vuoden Luontokuva -kilpailun päävoitto on 10 000 euroa, ja kaikkiaan kilpailussa jaetaan suoria rahapalkintoja yli 25 000 euroa.

Vuoden Luontokuva -kilpailun palkituista kuvista koostettu, maamme tunnetuin valokuvanäyttely, Vuoden Luontokuvat, kiertää vuosittain useana rinnakkaisnäyttelynä taukoamatta Helsingistä Inariin.

Uutisoinnissa voidaan käyttää aikaisempien Vuoden Luontokuva -kilpailujen lehdistökuvia, jotka löytyvät osoitteesta: http://lehdisto.vuodenluontokuva.fi
Saadaksesi käyttöoikeuden sivuihin sinun täytyy pyytää salasanaa.

Lisätiedot kilpailusta:

Kilpailuvastaava Kaija Keskinen, kaija.keskinen@kolumbus.fi, p. 050 512 4699
Suomen Luonnonvalokuvaajat SLV ry:n puheenjohtaja Kari Wallgren, kari@wallgren.fi, p. 040 500 2067
Kilpailun kotisivut: http://vuodenluontokuva.fi, josta löytyvät tarkemmat tiedot kilpailusarjoista ja säännöistä, kuten myös aiempien kilpailujen tulokset ja palkitut kuvat.