Lehden artikkelit

06.09.2023

OM-System OM-1 ja Olympus M.Zuiko 150-400 mm TC1,25X – Lintukuvaajan unelmasetti?

Testissä Olympuksen manttelinperijän, OM-Systemin OM-1 kamera ja Olympuksen monipuolinen superteleobjektiivi

Täysikennoisten vallatessa kamerarungoissa alaa, ainakin yksi valmistaja on kulkenut sitkeästi omia polkujaan. Olympus ja kameranvalmistuksen manttelinperijänsä OM-System on vannonut MFT-, eli Micro Four Thirds -järjestelmään. Pienestä kennosta on kaksi oleellista hyötyä: se mahdollistaa kinokokoon verrattuna kaksinkertaisen efektiivisen polttovälin – etu ennen kaikkea lintu- ja eläinkuvauksessa – ja toisaalta kamerat ja objektiivit pystytään rakentamaan kompaktimmaksi.

OM-System OM-1 julkaistiin maaliskuussa 2022. Kamera on pitkälti kehitysversio Olympuksen OM-D E-M1 -sarjan kameroista. Se pohjaa 20,4 megapikselin taustavalaistuun ja pinottuun kennoon. ISO-suorituskyky ulottuu vakiona 25600 saakka ja laajennettuna jopa 102400 asti. OM-Systemin mukaan kameran kennossa on aukon verran enemmän dynamiikkaa ja kaksi aukkoa vähemmän kohinaa aiempaan verrattuna. OM-1 on kattavasti sääsuojattu (IP53), aivan kuten M.Zuiko 150-400mm -objektiivikin (IPX1). Kamera kykenee sarjakuvauksessa elektronisella sulkimella 50 ruudun sekuntinopeuteen täydellä automaattitarkennuksella, joskin myös objektiivin tulee tällöin olla yhteensopivaa Pro-sarjaa. Tarkennus ja valotus lukittuna nopeutta on jopa 120 k/s ja mekaanisella sulkimellakin pääsee 10 k/s taajuudelle.

Varsinainen syömähammas on Pro Capture -ominaisuus, joka tallentaa kuvia kameran välimuistiin laukaisimen ”etuvedolla”, eli kun laukaisinpainike painetaan puoliväliin. Kun laukaisin painetaan puolivälistä pohjaan asti, kamera tallentaa asetuksesta riippuen 0-70 kuvaa sitä edeltäneeltä ajalta. Kamerassa on kaksi UHS-II-nopeuksista SD-muistikorttipaikkaa. 50 k/s taajuudella kameran välimuistiin mahtuu 96 RAW- tai 97 paraslaatuista jpg-kuvaa. Täydellä nopeudella välimuisti on nopeasti tukossa, minkä jälkeen kamera napsii vain muutamia kuvia per sekunti, jos laukaisin pidetään edelleen pohjassa. Kameran hurja nopeus hyötyisi CFexpress-muistikortista, jolloin välimuistiin tulisi nopeammin tilaa. Kameran SH2-kuvaustaajuudella 50 k/s valotusajaksi asettuu vähintään 1/640 sekuntia, mikä tarkoittaa sitä, että kameran ISOn täytyy joustaa ylöspäin ja vähänkään niukemmassa valossa ollaan helposti 6400- ja 12800-tasoilla. MFT-kokoinen kenno puolestaan kohisee korkeilla ISOilla selkeästi enemmän kuin kinokoon verrokit. Nopeimpia sarjakuvataajuuksia kannattaa käyttää harkiten, ja 20-25 k/s nopeuksillakin ratkaisevat hetket saa todennäköisesti talteen.

OM-System ilmoittaa OM-1-rungon kuvanvakautustehoksi 7 ja sopivalla objektiivilla yhteistehoksi 8 valotusaskelta. Käytännössä pieni MFT-kenno yhdessä toimivan kuvanvakautuksen kanssa tekee kamerajärjestelmästä markkinoiden parhaiten käsivaralla kuvattavan. Kameran tarkennusjärjestelmä pohjaa 1053 ristikkäisherkkään tarkennuspisteeseen, jotka kattavat koko kuva-alan. OM-1:ssä on erikseen valittavina ihmisen kasvojen ja silmien tunnistus sekä kohteentunnistus autoille ja moottoripyörille, lentokoneille, junille, linnuille sekä eläimille. Kameran elektroninen etsin sisältää 5,76 miljoonaa kuvapistettä, eli se on tarkkuudeltaan markkinoiden kärkikastia.

Ohjelmoitavia painikkeita ja toimintoja on runsaasti, joskaan ei kaiken kattavasti, mutta omiin näppeihin sopivaksi rungon saa varsin kattavasti mukautettua. OM-1:n takanäyttö on kooltaan 3 tuumaa. Näyttö tukee kosketuskäyttöä, mutta asetusvalikoita ei pysty selaamaan kosketuseleillä, mikä joihinkin kilpailijoihin verrattuna tekee asetuksissa navigoinnista hidasta. Pienellä motorisella harjoittelulla valikot ovat kuitenkin näppärästi selattavissa, sillä kameran etupuolen ”etusormirulla” selaa oletuksena päävalikkoa ja takapuolen ”peukalorulla” kulloisenkin valikon välilehtiä.

Olympus M.Zuiko Digital ED 150‑400mm F4.5 TC1.25x IS PRO -objektiivin valovoima on F4.5 koko polttovälialueella. Objektiivissa on sisäänrakennettuna 1,25-kertainen telejatke, jonka saa erillisestä lukittavasta vivusta päälle. Kinokoossa objektiivi vastaa 300-800mm ja sisäisen telejatkeen kanssa 375-1000mm polttoväliä. Objektiivi on kompakti ja varsin kevyt (1875g). Keveys on kouriintuntuvaa, kun OM-1 ja M.Zuiko 150-400 -yhdistelmän ottaa ensimmäistä kertaa käteen. Maastossa käsivaralta kuvaaminen on vaivatonta pitemmänkin kuvausrupeaman ajan. M.Zuiko 150-400 -objektiiviin kiinnitettynä OM-1 näyttää pieneltä, mutta kuvausote yhdistelmällä tuntuu tasapainoiselta. Pystykuvauskahvalla voi tarvittaessa muuttaa rungon tuntumaa suurempiinkin kouriin sopivammaksi.M.Zuiko 150-400mm tarkentuu lähimmillään vain 1,3 metriin. Täydellä aukolla ja etenkin lähietäisyyksillä objektiivi mahdollistaa kauniin taustapehmennyksen. Talvisessa metsässä lintujenruokintapaikan puiden ja oksien katveessa OM-1:n kohteentunnistus löytää linnun hyvin. Kamera tunnistaa linnun pään ja silmät, ja tarkennuksen seurannan ollessa päällä, tarkennus pysyy mukana pätevästi. Mielenkiintoisesti OM-1 hakee linnun hankalasta oksasokkelosta hieman paremmin kuin verrokkina tilanteessa ollut Canon EOS R5, mutta kohteen löydyttyä, R5:n silmäntunnistus ja seuranta tuntuu pykälän paremmalta. M.Zuiko 150-400:n tarkentaa kohteeseen vikkelästi, mutta tarkennusnopeus ei aivan yllä parhaiden testaamieni tasolle.

Toimivan ja älykkään tarkennusjärjestelmän, Pro Capturen ja nopean sarjakuvauksen sekä kauniisti piirtävän ja monipuolisen objektiivin myötä testissä ollut kamera ja objektiivi tuntuu vaikeasti päihitettävältä ratkaisulta eritoten lintukuvaajalle – Ja moni lintukuvaukseen orientoitunut luontokuvaaja onkin vaihtanut kilpailevista merkeistä Olympukseen ja OM-Systemiin juuri järjestelmän keveyden ja Pro Capturen vuoksi.

OM-System OM-1 kameran hintaluokka on n. 2200€ ja Olympus M.Zuiko 150-400 mm TC1,25X -objektiivin n. 7500€.

Kiitokset OM Digital Solutions Suomen sivuliikkeelle tämän kameratestin mahdollistamisesta.