B.LINNUT.Rakentaja.Petri Pietiläinen

Vuoden Luontokuva 2020 on Petri Pietiläisen Rakentaja

Vuoden Luontokuvaksi nousi klassinen lintukuva tuoreella otteella
Tänä vuonna 40. kerran järjestetyn Vuoden Luontokuva -kilpailun tulokset julkistettiin lauantaina 17.10. Pohjoismaiden suurimmalla luontokuvafestivaalilla Turussa kulttuurikeskus Logomossa. Vuoden Luontokuvaksi valittiin Petri Pietiläisen ”Rakentaja”.

Kilpailun tuomaristo luonnehti voittokuvaa taidokkaasti tallennetuksi hetkeksi haarapääskyn rakennusurakasta ja pesätarvikkeiden noudosta. ”Yleensä tämän linnun näkee vain lennossa, mutta tässä kuvaaja on onnistunut pääsemään samalle tasolle kohteen kanssa”, tuomaristo kehui Vuoden Luontokuvan harvinaista tilannetta.

Voittoisan lintukuvan sommittelu ja pystyrajaus olivat myös tuomariston mieleen: ”Harvoin nähty sommittelu tuo hyvin esiin haarapääskyn muodot ja erikoisen asennon. Pyrstösulka johdattaa katseen hienosti pääskyn nokkaan. Kuvan kruunaa silmän valopiste.”, kilpailun tuomaristo jatkoi kauniisti toteutetun lintukuvan suitsutusta.

Petri Pietiläinen kertoi voittokuvan syntyneen Helsingin Vuosaaressa Pikku Kallahden pohjukassa: ”Märälle ja saviselle rantaviivalle oli liimautunut tuulen tuomia korsien paloja. Kymmenkunta haarapääskyä oli löytänyt paikan, ja ne keräsivät ahkerasti savea ja erilaista muuta materiaalia pesänrakennukseen. Kuvasin lintujen toimintaa kahtena aamuna, osan aikaa aivan maanpinnan tasolta, jolloin sain rauhallisen taustan ja pääsin kohteen tasolle. Parhaat tilanteet osuivat ensimmäiseen aamuun, ja tuloksena syntyi kuva nimeltään Rakentaja.”

 

Kilpailussa tänä vuonna ennätysmäärä kuvia

Vuoden Luontokuva -kilpailuun lähetettiin tänä vuonna ennätysmäärä kuvia: yli 15 000 kuvaa kaikkiaan 864 eri kuvaajalta. Kuvat kilpailivat aihealueittain kahdeksassa eri sarjassa sekä nuorten sarjassa. Kilpailuun osallistuneista kuvista tuomaristo valitsi semifinalisteiksi yhteensä 1 235 kuvaa 453 kuvaajalta. Niistä finalistikuvien joukkoon, palkintosijoista kisaamaan, selvisi 241 kuvaa 155 kuvaajalta. Tuomaristo pisteytti finalistikuvat, ja jokaisesta sarjasta pääsi loppukilpailuun 10 parasta, siis yhteensä 90 kuvaa.

Vuoden Luontokuva -kilpailun pääpalkinto on 10 000 euroa, ja kilpailussa jaettavien palkintojen ja julkaisupalkkioiden yhteisarvo on yli 35 000 euroa.

Kilpailun tuomareina toimivat Arto Ketola Keravalta, Annika Lindblom Tammisaaresta, Esa Ringbom Akaasta ja Lars Sundström Karjaalta. Heidän lisäkseen viidentenä tuomarina loppukilpailuun päässet kuvat pisteytti Suomen Luonnonvalokuvaajat SLV ry:n jäsenäänestykseen osallistunut jäsenistö.

Loppukilpailun 90 kuvasta järjestettiin lisäksi suosikkikuvaäänestys, johon pääsivät ottamaan osaa Suomen Luonnonvalokuvaajien Facebook-ryhmän jäsenet. Näin valikoitui Vuoden Luontokuvakilpailun Yleisön suosikkikuva, ”Maaginen valo”, joka sai myös kilpailun Vapaa ja luova -sarjassa toisen palkinnon.

Vuoden Luontokuvasta, kilpailun sarjavoittajista sekä muista kilpailussa palkituista kuvista muodostuu Vuoden Luontokuvat 2020 -näyttelykokonaisuus, joka kiertää seuraavan vuoden ajan ympäri Suomea.

Vuoden Luontokuva -kilpailun tavoitteena on kertoa suomalaisen luonnon moni-ilmeisyydestä, sen näkymistä ja tapahtumista, sekä kuvaajien luonnossa kokemista elämyksistä ja oivalluksista. Vuoden Luontokuva on visuaalisesti näyttävä valokuva, joka osoittaa valokuvaamisen taitoa ja jonka keskeisenä sanomana on suomalainen luonto.