Lehden artikkelit

16.02.2023

Sony A7R V – Kinokoon megapikselikuninkaan maltillinen uudistus

Sony julkaisi lokakuussa 2022 tuoreimman version A7R-sarjaan. Edellisen version julkistuksesta oli kulunut kolme vuotta, joten päivityksen tarve alkoi olla ilmeinen.

Sony A7R V pohjaa samaan 61 megapikselin kennoon kuin nelosversio (A7R IV). Kameran perushallinta muistuttaa aiemmin Luontokuva-lehdessä kokeilussa ollutta A7S III:sta; käyttölogiikka on ennallaan, mutta ergonomiaa ja joitakin toiminnallisuuksia on viilattu. Oleellisimmat uudistukset liittyvät kameran suorituskyvyn parantamiseen ja ominaisuuksien päivittämiseen. Vitosversiossa on nyt samantasoinen 9,44 MP elektroninen etsin (EVF) kuin huippumalli A1:ssä, erotuksena edellisen mallin 5,76 MP:n etsimestä. A7R V-mallissa on niin ikään sama Bionz XR -tuplaprosessori kuin A1-mallissa, mutta kameran sarjakuvaustaajuus pysyy ennallaan: mekaanisella sulkimella Jpg/Heif ja pakattu RAW 10k/s ja pakkaamaton RAW 7k/s. Erotuksena esimerkiksi Canonin toimintalogiikasta, Sonyn A7R V ei suoriudu vikkelämmin elektronisella sulkimella, vaan päinvastoin hidastuu 7k/s-tasolle. Kameran takanäyttöön on tuotu mielenkiintoinen uudistus, eli se taittuu nyt paikoiltaan kahdella erilaisella tavalla erillisten saranamekanismien avulla. Sony kertoo näytön kosketustoimintoja myös parannetun.

Videokuvauksessa A7R V yltää nyt 8K resoluutioon edellisen version 4K:n sijaan, mutta 8K on käytettävissä vain 1,24X täydestä kennosta cropattuna ja 24/25p kuvataajuudella. Samalla 1,24X kertoimella rajautuu myös 4K50/60p-video, mitä voidaan pitää selkeänä miinuksena. Rajoittunutta 8K:ta merkittävämpi uudistus voikin olla kameran HDMI-liitännän muuttuminen täysikokoiseksi, sillä micro-HDMI:n huonoa käytettävyyttä on moitittu useiden kameramerkkien ja -mallien kohdalla.

Uusina ominaisuuksina A7R V:ssä on myös tarkennushaarukointi (focus stacking) ja pitkän aikavalotuksen ajastin (bulb timer), jotka ovat joillakin kilpailijoilla olleet vakio-ominaisuuksia, mutta joita ei ole Sonyn peilittömissä Alpha-kameroissa aiemmin nähty. Kameran kuvanvakaaja on Sonyn mukaan päivittynyt 5,5:stä 8 valotusaskeleen vakautustehoon, mikä sekin on hyvin linjassa keskeisimpien kilpailijoiden suorituskykyyn paperilla.

Kenties mielenkiintoisin uudistus A7R V:ssä on tekoälyyn pohjautuva tarkennusjärjestelmä, joka tunnistaa tuttuun tapaan ihmisten ja eläinten silmät, linnut ja muut eläimet, mutta uutena myös hyönteiset. Tarkennusjärjestelmä tuntuu käytössä pätevältä, sen osumatarkkuus on hyvää ja reagointinopeus vikkelää. On kuitenkin vaikeaa sanoa, missä määrin Sonyn tekoäly eli AI tuo kameraan sellaista lisätehoa, jota kilpailijoilla ei myös olisi.

Maisemakuvauksessa, studiossa tai ylipäätään kohteissa, joissa tarvitaan maksimaalista erottelukykyä, Sony A7R V on varma suorittaja: laatulasilla implementoituna erottelukyvyssä on selkeä hyöty vaikkapa Canonin ja Nikonin verrokkien 45 megapikselin tasoon. Toisaalta keskivertokuvaaja ei lisämegapikseleistä hyödy välttämättä muuten kuin reilumpana rajausvarana. Jos 61 megapikseliä ei riitä, niin pikselinsiirtotekniikalla (pixel shift) voidaan yhdistää 4 tai 16 yksittäistä valotusta, jolloin saadaan jopa 240 megapikselin kuvia. Pixel shift perustuu kameran kennon liikuttamiseen osavalotusten välillä. Tekniikka on omimmillaan staattisissa kuvauskohteissa, sillä jos kuva-alalla on osavalotusten välillä liikkuvia elementtejä, aiheuttaa se virheitä lopulliseen kuvaan. Pikselinsiirrosta aiheutuvia artefakteja paikatakseen Sony on tuonut omaan Imaging Edge -tietokoneohjelmistoonsa Motion Compensation -toiminnon, joka osaa hieman tapauksesta riippuen paikata kuvan virheitä varsin pätevästi.

Sonyn takanäytön käyttöliittymä on aiemmin Sonyn käyttölogiikkaan perehtyneelle tuttu ja turvallinen: valikoita, toimintoja ja mukauttamismahdollisuuksia on runsaasti. Asetusvalikoiden hallinta, samoin kuin kuvatessa kameran hallinta toimivat pääosin moitteettomasti kosketuseleillä, mutta kaikkein käyttäjäystävällisin Sonyn kosketusnäyttö ei ole. Esimerkiksi Canon EOS R5:n takanäytön päävalikon painikkeet ovat kooltaan n. 9,5 X 5 mm, kun Sonyn A7R V:ssä ne ovat n. 4,5 X 5 mm. Kookkaammilla sormilla tai hatarammalla sorminäppäryydellä Canonin takanäyttöä on helpompaa käyttää.

Sony A7R V:ssä on kaksi hybridikorttipaikkaa, joihin voidaan asettaa joko SD- tai A-tyypin CF Express -kortti. Kameran 61 megapikselin datamäärän vuoksi kannattaa suosia vähintään nopeimpia V90-luokan SD-kortteja, ja CF Express tuo oleellisesti lisää tilaa kameran puskuriin.

Kinokoon kennoissa Sony on 61 megapikselillään muutamia keskeisimpiä kilpailijoitaan edellä puhtaassa erottelukyvyssä. Tämä on A7R V:n keskeisin kilpailuvaltti: sillä vaikka kameran tarkennusjärjestelmä on edistyksellinen, ja kamerassa on monta hyvää uudistusta verrattuna kameramallin nelosversioon, niin sittenkin samassa segmentissä kilpailutilanne on tasainen, eikä A7R V kaikilta osin ponnista joukon ensimmäiseksi.

Testasin A7R V:tä Sonyn FE 24-70 GM II -objektiivin kanssa. Sonyn versio valovoimaisesta normaalizoomista on kooltaan kompaktimpi ja oleellisesti kevyempi kuin vaikkapa Canonin vastaava (695g vs. 900g), ja siksi Sony runko+objektiivi -yhdistelmänä on Canonin vastaavaa näppärämmän tuntuinen. Kompaktiudestaan ja keveydestään huolimatta FE 24-70 GM II on rakenteeltaan jämäkkä ja optinen suorituskyky vaikuttaa vastaavan hyvin A7R V:n 61 megapikselin tarpeeseen.

Kamerakokeilun mahdollistamisesta kiitokset Sony Finlandille.