Sony FX3 ja ZV-E1 sekä Sony FE 14 mm F1.8 GM ja Sigma 14 mm F1.4 DG DN

Testissä Sonyn videopuolelle suuntautuneet 12 megapikselin hybridikamerat sekä Sonyn ja Sigman valovoimaiset ultralaajakulmat

Sony on tuupannut markkinoille viime aikoina useita kameroita, joissa on uusi muototekijä, mutta jotka hyödyntävät aiemmista kameramalleista tuttuja kuvakennoja. Tällaisia ovat esimerkiksi Sony A7 C -sarjan kamerat, tai trendikkäästi vlog-käyttöön ja itsenäisille sisällöntuottajille suunnattu ZV-E1 (vlog = videomuotoinen blogi). Sony FX3 sen sijaan julkaistiin jo pari vuotta sitten Sonyn ammattivideokameroiden FX-mallisarjan osaksi.

Sony ZV-E1 ja FX3 pohjautuvat kumpikin Sony A7S III:sta tuttuun 12 megapikselin kennoon, jonka keskeisin ominaisuus on huikea ISO-suorituskyky. Siinä, missä A7S III sisältää takanäytön, EVF-etsimen ja samankaltaiset hallintapainikkeet kuin muutkin valmistajan ”normaalit” peilittömät järjestelmäkamerat, ovat FX3 ja ZV-E1 puhtaasti videokäyttöön suunniteltuja: niissä ei ole erillistä EVF-etsintä ja muutenkin hallintapainikkeet ja toimintalogiikka on hiottu videokäyttöön sopivammaksi – vaikka toki kumpainenkin kamera suoriutuu teknisesti samalla tapaa still-kuvien ottamisesta laukaisinta painamalla, ja etenkin ZV-E1 vielä Sonyn viimeisimmillä automaattitarkennuksen kohteentunnistusalgoritmeilla. Sekä FX3 että ZV-E1 ovat sääsuojattuja. Runkojen mekaanisessa laadussa tai painikkeiden toiminnassa ole pahaa sanottavaa, joskin talvipakkasilla kosketusnäytöllä operoimisessa on omat käytännön haasteensa.

ZV-E1 on todella kompakti kamera ja omimmillaan kompaktien objektiivien kanssa. FX3 ei ole suuri sekään, mutta jykevä metallinen runko on kuitenkin ZV-E1:tä kookkaampi joka suunnassa ja kamera on myös puolet painavampi (716g vs. 483g). Ulkoisesti FX3 eroaa selkeimmin siten, että siihen on lisätty lukuisia kierteellisiä kiinnityspisteitä erilaisille (video)lisävarusteille, ja että siinä on erillinen jäähdytysratkaisu, joka estää kameran ylikuumenemisen pitkäkestoisemmassa videotallennuksessa. FX3:ssa on kaksi muistikorttipaikkaa, joihin valmistajalle tyypillisesti menee joko A-tyypin CFexpress- tai SD-muistikortti. ZV-E1:ssä sen sijaan on vain yksi muistikorttipaikka, joka syö pelkästään SD-kortteja. FX3:ssa on laajempi kattaus liitäntöjä, kuten esimerkiksi täysikokoinen HDMI, jota kautta ulkoiselle tallentimelle saadaan tarvittaessa RAW-videokuvaa. FX3 tuntuu käsissä jykevämmältä työkalulta, ja on sitä myös käytännössä laajempien asetusten ja säätömahdollisuuksien vuoksi. Toisaalta kuvanlaadullisesti ja sitä kautta keskeisen suorituskyvyn kannalta kamerat tuottavat hyvin pitkälti samanlaista kuvaa: ne pohjautuvat samaan mainioon 12 megapikselin kennoon, kumpikin kamera tukee samoja logaritmisia gammaprofiileja (S-Log) ja useita samoja värien esiasetuksia (LUT, Lookup Table).

Sony ZV-E1 on 2800€:n hintaisena merkittävästi edullisempi verrattuna FX3:n 4900€:n tai edes A7S III:n 4400€ hintalappuun. ZV-E1 on toisaalta ominaisuuksiltaan ja säätömahdollisuuksiltaan samaan kennoon pohjautuvia sukulaiskameroita suppeampi. Edellä mainitusta Sonyn videohybridikameroiden kolmikosta ZV-E1 tarjoaa ehdottomasti parasta hintalaatusuhdetta, mutta käyttötarkoituksesta riippuen parempi valinta saattaa hyvin olla ammattivideokameramaisempi FX3 tai erillisen etsimen kanssa paremmin still-kuvaukseen sopiva A7S III.

Sony 14 mm F1.8 GM ja Sigma 14 mm F1.4 DG DN -objektiivikaksikko on mielenkiintoinen vertailupari: ne edustavat kumpikin erittäin valovoimaisia ultralaajakulmaisia objektiiveja, niiden hintapiste on suunnilleen sama (vajaa 1700€), ja valmistajat mainostavat objektiivejaan keskeisesti samoilla ominaisuuksilla: valovoimaisuus yhdistettynä hyvin korjattuihin coma- ja astigmaattisiin vääristymiin tekevät objektiiveista mainioita yötaivaan kuvaamiseen, koska tähdet piirtyvät aina kuva-alan reunoja myöten pisteinä eikä nk. lokinsiipinä tai viiruina. Toisaalta kumpainenkin objektiivi mahdollistaa ultralaajakulmaisuudestaan huolimatta lähietäisyyksiltä vaikuttavia bokeh-taustoja: Sigma tarkentuu 30 cm:iin ja Sony 25 cm:iin, jolloin näiden laajakulmaobjektiivien tuottama taustapehmennys täydellä aukolla on itse asiassa aika uniikkia.

Sigma ja Sony eroavat kuitenkin merkittävästi suunnittelufilosofialtaan, jossa Sigman 2/3 aukkoa suurempi valovoima on keskeinen tekijä. Sonyn 14 mm 1.8 GM on merkittävästi pienempi ja ennen kaikkea kevyempi objektiivi kuin Sigman 14 mm F1.4. Sigma on 1160 g painoisena ja suuren kuperan etulinssin kera melkoinen mötkö etenkin Sonyn ZV-E1:een kytkettynä, kun taas 460-grammainen Sony 14 mm F1.8 tasapainottuu peilittömien runkojen kanssa paljon paremmin ja on yhdistelmänäkin edelleen kompakti. Toki kameroiden pääasiallinen käyttötarkoitus huomioiden, niitä käytettäneen useimmiten videojalustalla, rigissä tai gimbaalissa, jolloin muototekijät ja pelkän rungon ja objektiivin keskinäinen tasapainottuminen ei ole niin merkittävää kuin käsivaralta toimiessa.

Sony FE 14 mm F1.8 GM on perustoiminnaltaan yksinkertainen, himmenninaukolle ja tarkennukselle on tavanomaisesti omat säätökehät ja lisäksi objektiivissa on yksi ohjelmoitava painike, AF-MF-kytkin sekä aukon säätökehän pykälien kytkentäpainike. Sigman 14 mm F1.4 DG DN sisältää oleellisesti samat toiminnot kuin Sony, mutta lisäksi erilliset lukot himmenninaukon ja tarkennuksen säätimille, joista etenkin jälkimmäinen on yötaivasta kuvatessa tuiki hyödyllinen: tarkennuksen voi ennalta laittaa halutulle etäisyydelle, eikä lukitsemisen jälkeen tarvitse pelätä sen siirtyvän vahingossa. Ultralaajakulmaista ja valovoimaista optiikkaa kaipaava saa Sonysta tai Sigmasta mainion työkalun: valinta kulminoituu siihen, onko Sigman 2/3 aukkoa parempi valovoima suurempi etu verrattuna Sonyn keveyteen ja pienempään kokoon. Sony on luonnollisesti saatavilla vain omalla E-bajonetilla, mutta Sigmakin harmillisesti vain E- tai L-bajonetille – Canonin ja Nikonin leirin kuvaajissa olisi varmasti ottajia Sigman optiikalle, jos valmistajat raottaisivat sille mahdollisuutta.

Kiitokset testilaitteiden lainasta Sony Nordicille ja Sigma Nordicille.