Sonyn ykkösluokan syömähampaat

Testissä Sony A1 II ja FE 300mm f/2.8 GM OSS

Sony julkaisi viime vuoden marraskuussa sen järjestelmäkameroiden lippulaivaa edustavan Alpha 1 -sarjan II version. Alkuperäinen A1 julkaistiin tammikuussa 2021, joten päivityssykli on valmistajalle varsin tyypillinen runsaat kolme vuotta. Alkuperäisen A1:n tavoin, myös A1 II perustuu 50,1 megapikselin pinottuun kennoon. Kenno on pohjimmiltaan täysin sama, eli mitään mullistavaa uutta kennoteknologiaa Sony ei tuoreeseen lippulaivaansa ole rakentanut. Toisaalta A1 II suoriutuu läpi ISO-skaalan hieman paremmin dynamiikassa kuin alkuperäinen A1 (esim. ISO 100 Photographic Dynamic Range; A1 11,34 EV vs. A1 II 11,61EV), josta kiitos lienee uusimmalle versiolle Sonyn Bionz XR -kuvaprosessorista.

Sarjakuvausnopeus on sama alkuperäisen ja II-version välillä, 10 ruutua sekunnissa mekaanisella ja 30 ruutua elektronisella sulkimella (30k/s häviöllisesti pakattuna; häviöttömästi pakattu RAW 20k/s). Sony A1 II:n välimuistiin mahtuu 400 jpg-kuvaa tai enintään 240 häviöllisesti pakattua RAW-tiedostoa, mitkä ovat vakuuttavia lukuja etenkin, kun huomioidaan kameran 50 megapikselin resoluutio. Erityyppisten RAW-tiedostojen suhteen ero puskurointikyvyssä kuitenkin on todella suuri: häviöttömästi pakattua RAWia mahtuu välimuistiin vain 100 ruutua ja pakkaamatonta 84 ruutua. A-tyypin CFexpress-kortille puskurimuisti onneksi tyhjenee varsin vikkelästi, mutta siitä huolimatta käytännön suorituskyky pysyy lippulaivamaisella tasolla oikeastaan vain tallennusmuodon ollessa jpg tai häviöllisesti pakattu RAW. Toisaalta vaikka häviöllinen pakkaus kadottaa osan alkuperäisen raakakuvatiedoston datasta, niin sillä ei välttämättä ole suurta käytännön merkitystä. Niin tai näin, Sonyn lippulaiva hyötyisi nopeammasta CFexpress 4.0 arkkitehtuurista – tai vastaavasti joidenkin kilpailevien valmistajien käyttämistä B-tyypin CFexpress-korteista, joiden kirjoitusnopeudet ovat A-tyypin kortteihin verrattuna kaksinkertaisia. Nopeutta tarvitsevien kannattaa joka tapauksessa A1 II:n kanssa pysytellä CFexpress-muistikorteissa, sillä nopeallakin SD-kortilla käytännön suorituskyky tippuu selkeästi puskurimuistin tyhjentyessä muistikortille oleellisesti verkkaisemmin.

Sony A1 II:ssa on valmistajan A7R V ja A9 III -kameroista tuttu tekoälyä hyödyntävä AI-yksikkö tarkennusjärjestelmän tukena. Sen seurauksena A1 II:n tarkennus kykenee tunnistamaan laajan skaalan erilaisia kohteita (ihmiset, eläimet, linnut, hyönteiset, autot ja junat sekä lentokoneet). Tarkennus osaa tunnistaa kohteen osia, kuten esimerkiksi silmät, ja tässä suhteessa Sonyn mukaan A1 II tarjoaa ihmisten ja eläinten silmien tunnistuksessa 30 %:n parannuksen ja lintujen silmiin 50 %:n parannuksen verrattuna alkuperäiseen A1:een. Uutena ominaisuutena kohteentunnistuksessa on myös automaattitoiminto, jolla kamera pyrkii automaattisesti tunnistamaan tarkennuskohteen ilman, että kuvaajan itse täytyy se erikseen määrittää. Käytännössä Sony A1 II:n kohteen- ja silmäntunnistus toimii vakuuttavasti, mutta vaikutelmaksi jää, että verrattuna Canonin uusimpiin (EOS R5 Mark II ja EOS R1) kohteen pitää olla kuva-alalla suurempi, jotta Sony tarraa siihen. Kohteen tunnistettuaan järjestelmä kykenee seuraamaan sitä moitteettomasti, ja muistikortille tallentuu silmäteräviä ruutuja korkealla prosentilla. Tämän päivän lippulaivakameralle tyypillisesti A1 II:ssa on myös ennakkokuvaustoiminto, jolla laukaisimen etuvedolla voidaan tallentaa mukautettavasti kameran välimuistiin 0,03-1 sekunnin ajalta kuvia, eli maksimissaan 30 kuvaa ennen laukaisimen painamista pohjaan.

Kameran takanäyttö on kasvanut A1:n 3 tuumaisesta hieman ollen nyt 3,2 tuumaa. Takanäyttö on Sonyn viimeisimpien kameroiden tapaan neliakselisesti taittuva, mikä on selkeä kehitysaskel alkuperäisen A1:n takanäytöstä. A1 II:n etsin on alkuperäisen A1:n kanssa samaa resoluutiota 9,44 miljoonalla kuvapisteellä, mutta sen virkistystaajuutta voidaan resoluutiosta tinkimällä nostaa 60 ruudusta 120 ruutuun tai jopa 240 ruutuun sekunnissa. Kameran kennovakaajan (IBIS) teho on päivittynyt alkuperäisen A1:n 5,5 valotusaskeleesta II-version 8,5 valotusaskeleeseen kuva-alan keskellä ja 7 valotusaskeleeseen kuva-alan reunoilla.

A1 II jakaa saman nappien sijoittelun ja käyttöergonomian A9 III:n kanssa. Virtakytkin on Sonylle tuttuun tapaan etusormivipu laukaisimen yhteydessä. Laukaisimen takana kameran päällä on kookkaat ja reilusti rungosta ulkonevat kustomoitavat C1 ja C2 -painikkeet – näitä käyttää mielellään talvipakkasilla hanskat kädessä. Kuvausmoodien valintakiekko on kameran päällä etsimen oikealla puolen, tarkennusnopeuksien ja tarkennustapojen valintakiekko etsimen vasemmalla puolen. Kuvaussuureiden (suljinaika, aukko, ISO, valotuskompensaatio) säätämiseksi peukalorullia on kaksi, etusormirullia yksi. Pääosin kaikki painikkeet ovat mukautettavissa ja ergonomisesti onnistuneesti sijoiteltuja, eli niiden käyttö onnistuu loogisesti kameraa kuvausotteessa pidettäessä. Kameran päällä olevien valintakiekkojen keskellä olevat lukitusnupit tulisi mielestäni olla samalla käyttölogiikalla kuin uloin peukalorulla: napin painaminen pohjaan lukitsee rullan, sen ollessa ylhäällä rulla toimii vapaasti. Valintakiekkojen pientä lukitusnuppia täytyy kuitenkin pitää pohjassa, jotta valintakiekko toimii, mikä on hanskat kädessä hankalaa. Samoin kamerarungon etupuolella objektiivikiinnityksen vieressä oleva C5 -painike on ahtaassa paikassa – osin Sonyn kameroiden mitoituksestakin johtuen, eli tilaa ei ole enempää. C5 voisi kuitenkin olla C1 ja C2 -painikkeiden tapaan reilummin rungosta kohoava, jolloin sen tavoittaisi paremmin – oletuksena C5-painikkeeseen muuten on konfiguroituna ns. speed boost- toiminto, jolla matalammalta sarjakuvausnopeudelta voidaan siirtyä maksiminopeuteen napin painalluksella. Kokonaisuudessa A1 II:n ergonomia on kunnossa ja sen arviointi ylipäätään pitkälti makuasioita.

Sony A1 II on uudistuksena maltillinen. Se tuo valmistajan lippulaivakameraan muutaman oleellisesti suorituskykyä parantavan päivityksen, mutta ei mullista segmentin tai ylipäätään kameratekniikan tilannetta mitenkään (vrt. vaikkapa miten Sonyn A9 III ja sen globaali suljin teki). Muista merkeistä tai Sonyn alemmista malleista siirtyessä A1 II on varteenotettava investointi, sillä vaikka sen keskeiset ominaisuudet osin perustuvatkin 4 vuoden takaiseen A1:een, niin ovat edelleen täysin kurantteja – mutta toisaalta ja juuri siksi A1:n omistajalla päivitystarvetta ei välttämättä ole. Kilpailu kameramallien ylemmissä segmenteissä on tiukkaa, ja riippuen mitä mittareita painotetaan, ykköseksi voi päätyä useakin vaihtoehto – tai samalta valmistajalta toinen malli. Oleellista myös on, että keskeiset kameravalmistajat ovat ominaisuuksissa niin lähellä toisiaan, että ratkaisevan kuvan saaminen on enemmän kiinni kuvaajasta kuin siitä, minkä merkkinen työkalu hänellä on.

Sony FE 300mm f/2.8 GM OSS julkaistiin marraskuussa 2023, ja se oli lanseeraushetkellä kevyin F2.8-valovoimainen 300-millinen tele kuunaan tehty: se painaa ilman jalustakiinnitystä vain 1470 grammaa, mikä mittaluokkana on noin puolet siitä, mitä 300-milliset F2.8-valovoimaiset kinokoon objektiivit tavanomaisesti ovat painaneet. Sonyn 300-millinen tuntuu todella kevyeltä käsitellä ja sitä kantaa maastossa vaivatta mukana. Pystykahvalla varustettuun A1 II -runkoon kiinnitettynä objektiivi tasapainottuu mukavasti jalustapannan tuntumasta kiinni pitäessä. Jalustapanta pyörii löysennettynä vapaasti, eikä siinä ole vaaka- ja pystykuvausasentojen kohdalla pysähdyslovia, mikä ei ole mielestäni paras ratkaisu. Objektiivissa on tavanomaiset kytkimet automaattitarkennukselle, tarkennusalueen rajoitukselle ja kuvanvakaajan toiminnalle, sekä ulompana tarkennuskehän takana kustomoitavat painikkeet ja säätökehä. Vastavalosuoja tuntuu jämäkältä ja se pyörähtää kiinni objektiivin etupuolelle napakasti. Objektiivin optinen rakenne sisältää kolme Super ED ja yhden ED-elementin (ED, extra low dispersion), joiden ansiosta optiset vääristymät voidaan minimoida. 11-lehtinen himmennin yhdessä suuren valovoiman kanssa mahdollistavat kuviin pehmeän bokehin. Tarkennuksesta huolehtii kaksi Sonyn XD-lineaarimoottoria, joiden ansiosta objektiivi tarkentaa nopeasti ja täysin äänettömästi.

Luontokuvauksessa teleobjektiivin 300 milliä on polttovälinä nykymittapuulla kenties vähän, eikä sillä tietysti tavoita kaukaisempia tai pienempiä kohteita samalla tapaa kuin pitkillä 500-800-millisillä superteleillä. Toisaalta kookkaampia tai helpommin lähestyttäviä kohteita valovoimaisella 300-millisellä voidaan kuvata irrottaen ne näyttävästi taustastaan – ja toisaalta Sonyn 300 F2.8 on yhteensopiva valmistajan 1,4X ja 2X -telejatkeiden kanssa, jolloin saatavilla ovat 420mm ja 600mm polttovälit. Sonyn valovoimainen 300-millinen tuottaa reunasta reunaan terävää kuvaa, ja valovoimaisille superteleille ominaisesti se on optisesti parhaimmillaan jo täydellä aukolla. Yhdessä A1 II:n kanssa Sonyn 300-millinen on nopea ja äänetön tarkentaja. Niukassa valossa ja matalakontrastisissa kohteissa kuitenkin havaitsin hieman tarkennuksen hakemista.

Sony A1 II:n hintaluokka on 7800€ ja FE 300mm f/2.8 GM OSS -objektiivin 7000€. Kiitokset Sony Nordicille välinekokeilun mahdollistamisesta.