Testissä Fujifilm GFX 100S

Fuji GFX 100S on 102 megapikselin kennolla varustettu keskikoon digitaalinen järjestelmäkamera. Kameran taustavalaistun (BSI) kennon koko on 44 x 33 mm. Kinokokoa suurempi kenno tarkoittaa pienentävää polttovälikerrointa: jos verrataan eri kennokokojen kameroita, niin samalla polttovälillä kuvakulma on APS-C-koon kameroilla on 1,5-1,6-kertainen ja MFT-järjestelmässä 2-kertainen verrattuna 24 x 36 mm täysikennoisiin eli kinokoon kameroihin – Kun taas Fujin keskikoko tarkoittaa siihen nähden 0,79X-polttovälikerrointa. Siten esimerkiksi kameran mukana testissä ollut objektiivi Fujinon GF 35-70 F4.5-5.6 WR on kinovastaavana 28-55-millimetrinen. Fuji GFX 100S:n hintaluokka on n. 6500€, ja vaikka se on iso raha, niin suhteessa paljon kohtuullisempi verrattuna Fujin vanhemman 102-megapikselisen GFX 100 -kameran n. 11 500€:n hintaan.

Fuji GFX 100S on kinokoon peilittömiin järjestelmäkameroihin verrattuna samaa kokoluokkaa, ollen useimpia hieman leveämpi ja syvempi. Kameran keskeisimmät hallintapainikkeet ovat helposti omaksuttavissa, vaikka Fuji kamerajärjestelmänä ei olisi aiemmin tuttu. Virtapainike on laukaisimen yhteydessä ja kuvaustilat valitaan vasemman puolen lukittavasta pyörästä, jonka yhteydessä on myös oma vipunsa valokuva- ja videotilojen valinnalle. Kameran 3,2-tuumainen takanäyttö kääntyy kolmella saranalla ylöspäin, alaviistoon tai oikealle. Takanäyttö tukee kosketuskäyttöä, mutta vain kuvatessa, eli asetusten selaaminen ei kosketuseleillä onnistu. Pääosa painikkeista on sopivasti koholla kameran rungosta, jotta niihin saa hyvän tuntuman. Etsimen vierellä oleva af-tilan valintavipu on kuitenkin mielestäni liian pieni ja matala, samoin kuvausotteessa peukalon ja etusormen välille jäävässä rungon kohoumassa oleva q-painike tuntuu irralliselta ja voi aiheuttaa vahinkopainalluksia. Sinänsä painikkeita on kookkaassa rungossa jopa niukasti. Kahdella rullalla (”etusormi ja peukalo”) saadaan suoraan kaksi kolmesta muuttujasta (aukko, suljinaika, ISO) pikasäädettäviksi. Mielenkiintoisesti kummassakin rullassa on myös painiketoiminto, jolla voidaan muuttaa rullalla vaihdettavaa asetusta. Oletuksena etusormirullan painike vaihtaa aukon ja ISOn välillä. Painikkeet – ja myös takanäytön pyyhkäisyeleet – ovat kameran asetuksista konfiguroitavissa kuvaajan haluamille toiminnoille.

Kuvanlaadullisesti 102 megapikseliä on oikeassa kamerassa, eikä siis esimerkiksi älypuhelimessa, hurja erottelukyky. Interpolaatiotekniikan kehittyessä näille megapikselimäärille ei välttämättä ole kauhean paljon käytännön sovelluksia, kun paljon pienemmästäkin saadaan vaikka minkäkokoisiin printteihin ja tarpeisiin kuvia nykyisin suurennettua. Keskikoon kennossa pikselit toisaalta ovat suuria, kohina pienempää ja dynamiikka parempaa verrattuna kinokoon kameroihin. Huomionarvoista on, että GFX 100S:n RAW-tiedostot ovat 16-bittisiä, mikä mahdollistaa tavanomaisempaan 14-bittiseen nähden valtavasti enemmän kuvadataa. RAW-tiedostot ovatkin vaivattomia käsiteltäviä mahdollistaen tarvittaessa rajujakin säätöjä ilman että kuva repeää. Maisemakuviin tai studioon Fuji GFX 100S edustaa liki parasta mahdollista kuvanlaatua, josta merkittävästi ylitse päässee vain 150 megapikselin Phase One IQ4 50 000€ hintalapulla.

102 megapikselin kuvissa on moniin käyttötarkoituksiin runsaasti rajausvaraa. GFX 100S ei toisaalta ole omimmillaan tilanteissa, joissa rajausvaraa ehkä useimmin tarvitaan, eli eläimiä tai lintuja kuvatessa. Kameran tarkennusjärjestelmä on ”älykäs hybridi” yhdistäen kontrastiin ja vaiheentunnistukseen pohjautuvat automaattitarkennukset. Itse valittavissa on 425 tarkennuspistettä, ja tarkennusalueiden kokoa ja sijaintia voi muuttaa. Automaattitarkennus osaa myös kasvojen ja silmien tunnistuksen, mutta ei ole nopeudessa ja herkkyydessä parhaiden kinokokoisten tasolla. Sarjakuvaus sujuu 5 ruudun sekuntivauhdilla 14-16 raakakuvan tai 42 jpg-kuvan verran kerrallaan. Rungosta löytyy käsivaralla kuvaamista auttamaan 6 valotusaskeleen tehoinen kuvanvakaaja, ja UHS-II-nopeuksisia SD-muistikorttipaikkoja on kaksi.

Kennon koko vaikuttaa tehollisen polttovälin ohella syväterävyyteen ja kuvan epäterävän alueen toistumiseen, eli bokehiin. Jos eri kokoisilla kennoilla varustetuilla kameroilla otetaan kuva identtisellä kuvakulmalla – eli pienemmällä kennolla polttoväli on lyhyempi, jotta tehollinen polttoväli ja kuvakulma olisi sama suuremman kennon kanssa – niin tällöin suurempi kenno tuottaa samalla aukkoarvolla kapeamman terävyysalueen ja sumeamman bokehin. Testissä ollut GF 35-70 tuottaakin vaatimattomalta tuntuvasta F4.5-5.6 valovoimastaan huolimatta vaikuttavia lähikuvia bokehpalloineen. GF35-70 tarkentuu lähimmillään 35 cm:iin, jolloin suurennossuhteeksi tulee 0,28X. Aivan lähietäisyyksillä kuvan yksityiskohdat ovat kevyesti pehmeän utuisia, mikä voi haitata muutoin hyvän bokehin hyödyntämistä – ellei sitten nimenomaan halua soft focus -tyylistä efektiä.

Fujin keskikoon kameroihin tarkoitetut ”referenssizoomit” ovat F4-valovoimaisia, kun kinokoossa ne tyypillisesti ovat F2.8-valovoimaisia. Testissä ollutta GF 35-70mm kittiputkea ei toisaalta voi pitää mitenkään halpana ja köykäisenä, vaikka sen etulinssi onkin pieni ja valovoima vaisumpi: sääsuojatun (Fujin kielellä WR) objektiivin hintaluokka on n. 1100€, eikä sen mekaanisessa käyttötuntumassa ole heikkouksia. Objektiivissa on yksi asfäärinen ja kaksi ED-elementtiä. MTF-käyrien mukaan keskellä terävyys on parempaa kuin reunoilla, mutta käytännössä reunatoistossa ei ole moitittavaa etenkään maisemakuvatasolle himmennettäessä – se tuottaa terävää kuvaa ja vähän vääristymiä. GF 35-70 on kuljetusasennossa todella kompakti, kuvausvalmiuteen se pitenee zoom-kehää kiertämällä.

Kiitokset Color-Kolmiolle testin mahdollistaneesta demolaitelainasta.